100 päivää häihin

Huih! 100 päivää häihin, miten jännää 😍. Valmistelut alkavat olla pikkuhiljaa valmiina. Löysin joku aika sitten kaasoille ihanat nudehtavan roosahtavat mekot, Fransin vaatteet ovat odottaneet jo tovin kaapissa. Enää siis to do -listalta löytyisi edelleenkin vihkipaikan valinta sekä mun sormuksen hankinta, joka mahdollisesti teetetään omasta kivestä. Ollaan käyty katselemassa erilaisia vihkisormuksia, mutta jotenkin mikään ei ole tuntunut yhtään omalta. Toivoisin sormuksessa olevan viistehiomaton luonnonkivi.

Vihkipaikan suhteen mietteissä on ollut edelleen merenranta, joka tuottaa haasteita meille. Rannalla ei saisi olla muita juurikaan samaan aikaan. Mielellään ei ketään muita, jotta vihkihetki olisi mahdollisimman seesteinen ja kaunis 😅. Yleisillä paikoilla vain kun tätä mahdollisuutta ei voi taata. Pitäisikin siis löytää jokin vuokrapaikka tai kysellä esimerkiksi Facebookin ryhmistä jospa joku suostuisi lainaamaan omaa tonttiaan meille.

Toisaalta sitten taas olen miettinyt jos jäisimme yöksi kyseisen paikan hulppeaan mökkiin esimerkiksi. Nyt näyttää edelleen siltä, että korona saattaa vaikuttaa matkailuun. Toki voi olla, ettei esteitä ole ja päästään reissuun! Toivon sydämeni pohjasta tätä, ollaan odotettu niin paljon perhematkaa vuoristoille 😭🙏🏽.

Kovasti olen odotellut omaa mekkoani saapuvaksi! Se ei ole vieläkään valmistunut korjauksista. Onneksi vielä on aikaa häihin aika paljon. Olen niin haltioissani meidän häistä!! En malttaisi odottaa enää ollenkaan meidän yhtä suurinta päivää. On kylläkin hyvä ettei vihkipäivä ole ihan lähellä vielä, sillä hommaa suunnittelussa riittää edelleen. Luulen, ettei mun hermot olisi kestänyt juhlien järjestämistä. Vauva-arki maustaa tätä niin paljon omalla rankkuudellaan ja aika on tämän vuoksi todella rajallista.

Tämä vuosi on tuonut paljon raskaita asioita mukanaan joista on ollut vaikea päästä yli. Helpottaa paljon miettiä miten pian tulee isoja onnellisia asioita tähän arjen keskelle. Enkä siis tarkoita etteikö niitä löytyisi itse arjesta jo, mutta onhan häät ihan eri juttu. Lisänä tälle kesälle toivoisin yrittäjyyttä ja paljon perheen keskeistä aikaa. Yrittäjyyteen tulee vaikuttamaan varmasti vielä rahallinen puoli. Uskon kuitenkin odotuksen palkitsevan tässäkin.

Tässä viimeaikojen hääkuulumisia. Kivaa tulevaa viikonloppua❤️

-Iida

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös