synnytys

2020 viimeinen

On 2020 vuoden toiseksi viimeinen päivä, ajatuksia tästä vuodesta on niin paljon mielen päällä. Tämä vuosi on ollut vaikeaa aikaa todella monille, itselleni kuitenkin elämäni parasta aikaa. On ollut pelkoa, onnenkyyneliä, rakkautta, vaikeimpia sekä upeimpia hetkiä. Tähän vuoteen on mahtunut ihan ennätys paljon suuria asioita. Samalla olen kerännyt motivaatiota sekä luottamusta uudenlaiseen arkeen ja unelmiini ihan uudella tavalla.

Olen oppinut tämän vuoden aikana itsestäni uskomattoman paljon – millainen olen äitinä ja mitä haluan jatkossa elämältä ja unelmilta. Olen oppinut nauttimaan hetkestä ja arvostamaan itseäni sellaisena kuin olen. Vihdoin olen oppinut antamaan löysää itselleni väsyneimmillä hetkillä – olemaan miettimättä niin paljoa muita ja oppinut miten kaikki ei mene aina ollenkaan niin kuin haluaisi ja silti on jatkettava eteenpäin liikaa murehtimatta.

Odotusajan kuva: ellitoivonen.net

Vuoden kohokohtina on ollut tietenkin raskaus, esikoisen syntymä ja sen myötä perhe-elämä. Tätä kaikkea rakastan todella paljon niillä haastavillakin hetkillä. Nämä ovat ehdottomasti olleet elämäni parhaimmat kokemukset enkä luopuisi tästä arjesta mistään hinnasta ❤️. Vuosi sisälsi muuton ensimmäiseen omaan kotiin ja pääsimme remontoimaan tästä meidän näköisen ihanan kodin. Päätimme mennä ensi vuonna naimisiin ja täydellinen morsiuspukukin on jo löytynyt.

Yhtenä suurena juttuna on ollut myös tulevaisuuden työkuvioiden selviäminen, ainakin joiltakin osin. Päätin, että sisustusala saa jäädä taakse ja luvassa on toivottavasti täysin uudet kuviot, juuri sellaiset joita olen pitkään kaivannutkin. Olen etsinyt paikkaani tulevaisuudennäkymistä ja tuntuu, että olisin oikeasti löytänyt sen oman polkuni ja arvoni kunnolla.

Tänä vuonna olin yhteydessä läheisten ja ystävien kanssa enemmän kuin koskaan! Koronan aikaan läheisten merkitys on muuttunut entistä suuremmaksi ja tähän on tietty vaikuttanut oma lapsikin. Oon erittäin valmis uuteen vuoteen ja odotankin ensi vuotta eniten kaikista. Mikä parasta, saan viettää tulevat vuodet mitä upeimman minimiehen ja tulevan aviomiehen kanssa ❤️. Kiitos kaikille teille blogini lukijoille ja Instagram-seuraajille, joita on tullut vuodessa yli puolet lisää. Kiitos läheisille tuesta ja ymmärryksestä, olette rakkaita! Ihan mielettömän upeaa ja unelmien täyteistä uutta vuotta 2021 🥂.

-Iida

Synnytyksestä palautuminen

Oma palautuminen synnytyksestä on ollut itselleni todella suuri yllätys. Olin varautunut jo raskausajalla pelon sekoittamin tuntein vaikeaan palautumiseen niin fyysesti kuin henkisestikkin. Luulin sen olevan kaikilla pääpiirteittäin melko haastavaa, kivuliasta ja pitkäkestoista. No niinhän se ei mennyt ainakaan minulla.

Vointi synnytyksen jälkeen sairaalassa

Kun pääsimme tutustumaan perhehuoneeseen pienokaiseemme, olo oli oikeastaan todella hyvä. Olin odottanut paljon kovempia kipuja ja etenkin jälkisupistuksia, joista olin kuullut, että tekisivät todella kipeää. Mulla ei itsellä tullut edes jälkisupistuksia niin, että olisin huomannut niitä. Eli taisin olla tämän suhteen aika onnekas. Paikat tuntuivat todella turvonneilta, kävely oli haastavaa ja vessassa käynti kivuliasta (nämä taitaakin olla niitä tutuimpia kaikille alateitse synnyttäneille😅). Muistan myös sen hillittömän kovan selän vihlonnan!! Pikkuhiljaa vointi parani ja istumaan pystyi lyhyitä pätkiä. Tikit olivat sen verran vaikeassa kohdassa, että istuminen oli ehkä kivuliain asento itselleni.

Seuraavana päivänä synnytyksen jälkeen päätin jättää jo särkylääkkeet pois, sillä kivut tuntuivat kuitenkin sopivasti siedettäviltä. Tässä kohtaa fyysisen puolen sijaan alkoi vaivaamaan henkinen hyvinvointi. Mieli reistaili aivan siksakkia ja olin melko ahdistunut ja itkuinen. Toki olin ihan äärimmäisen onnellinen vauvasta, mutta samalla kaikki tuntui niin erikoiselta. Takana oli myös useampi vaikea yö sairaalassa, joka kuormitti mieltä. Tuntui, kun olisi ollut suoraan sanottuna kahleissa käskytettävänä.

Otettiin jo hiukan etukäteen 2kk kuvat, kun loppuviikko menee ristiäisvalmisteluissa.

Päivässä oli paljon rutiinijuttuja, korona rajoitti omalta osaltaan ja tuntui, ettei päivänvaloa näkynyt huoneen ikkunasta juuri lainkaan. Öisin oli monta herätystä, jolloin katsottiin kätilön avustamana imetystä, punnittiin vauvaa ja vaihdettiin vaippaa. Imetys raastoi todella hermojani. Kaikki äidithän tietää sen alkukivun, ehkä epäonnistumisen ja turhautumisen sekaiset ajatukset. Meillä imuotteen ja maidon nousun kanssa väännettiin joka yö jopa puolentoista tunnin verran. Onneksi se lähti pikkuhiljaa helpottumaan ajan kanssa.

Kun pääsimme kuuden sairaalassa vietetyn päivän jälkeen kotiin

Olo helpottui kummasti ja maitokin lähti nousuun! Ai että sitä tunnetta, kun hyppäsimme ensimmäistä kertaa yhdessä perheenä autoon❤️ . Matkalla syötiin lehtipihviateria ja se tuntui just sillä hetkellä maailman parhaimmalta jutulta sairaalapöperöiden jälkeen 😀. Kotona palautuminen lähti hyvin käyntiin. Kiloja alkoi pikkuhiljaa karista ja liikkuminen sekä vauvan hoito tuntui huomattavasti helpommalta. Oli ihanaa päästää omaan kotiin palautumaan ja lataamaan akkuja. Fyysinen vointi pysytteli hyvänä ja käytiin melko pian jo ensimmäisellä vaunulenkillä. Kävely lisäsi aavistuksen enemmän supistelua ja jälkivuotoa, mutta se helpottui parissa päivässä.

Noin 23.00-00.00 joka ilta tuntui tulevan todellinen tunnevyöry. En oikeastaan tiedä edes mikä sai joka iltaiset itkut aikaan, mutta oletettavasti kyse oli Baby bluesista. Se oli itselle todella pelottavaa, sillä en osannut ollenkaan varautua niin kovaan ahdistukseen ja itkuisuuteen. Tästä olisin halunnut puhuttavan enemmän ennen synnytystä, jotta olisin tiennyt heti mistä on kyse. Pari viikkoa meni todella vaikeasti henkisen puolen vuoksi. Onneksi sen jälkeen arjen valtasi taas onnellisuus, kiitollisuus ja kaikki se rakkauden määrä.

Eilen olikin lääkärissä jälkitarkastuksen aika. Painoa on lähtenyt ihan hyvin, mutta pudotettavia kiloja kyllä löytyy vielä melkoisesti. Mulle tuli raskausaikana painoa n. 14kg ja se sanonta siitä että kilot jäisi synnärille ei kyllä pitänyt yhtään paikkaansa mun kohdalla 😀. Jälkitarkastuksessa sanottiin minun palautuneen erittäin hyvin ja harvoin näkee tässä vaiheessa näin hyvää palautumista. Ei kuulemma edes huomannut, että olisin synnyttänyt. Nyt sain luvan myös treenata haluamallani tavalla eli tästä vaan eteenpäin!

-Iida

Synnytyskertomus

Olin toivonut loppuraskaudesta käynnistystä, sillä krooniseen sairauteeni liittyvät kivut alkoivat olla liian tukalia sekä sellaisia hoitoja vaativia ettei niitä olisi voinut raskausaikana toteuttaa. Käynnistysaikaa oli tarkoitus katsoa synnärillä raskausviikolla 39, mutta synnytys käynnistyikin itsestään jo raskausviikolla 36+0.

Kaikki alkoi siitä, kun limatulppa irtosi raskausviikolla 35+2, jonka jälkeen alkoi tulemaan merkkejä synnytyksen lähestymisestä. Säännöllisiä supistuksia ei kuitenkaan tullut, mutta vuoto, vauvan liikkeiden väheneminen, kivut sekä lämmön nousu sai minut soittamaan synnärille. Ensimmäisestä puhelusta ei ollut hyötyä ja turhauduin oloissani siitä totaalisesti, sillä minua pyydettiin vain lepäämään, juomaan jotain lämmintä ja menemään rentouttavaan suihkuun. Mielessäni pyöri jatkuvasti vain, että onko kaikki varmasti hyvin ja tiesin etteivät saadut ohjeistukset tulisi juurikaan helpottamaan oloani. Lähinnä ne vain hämmensi minua ja tuntui ettei tilannetta olisi otettu lainkaan vakavasti.

Soitin muutaman päivän päästä uudelleen synnärille, sillä epäilin että lapsivettä olisi saattanut yön aikana tihkua. Lämpöä ei enää ollut onneksi tässä kohtaa, mutta mahdollisen lapsiveden menon vuoksi minut pyydettiin heti Lohjalle näytille. Soitin Matiakselle töihin, että nyt pitää lähteä synnärille ja tässä kohtaa ajattelin vielä, että tuskinpa se kuitenkaan lapsivettä oli ja varmasti meidät käännytettäisiin kotiin. Varauduin silti jo tässä kohtaa synnytykseen ja veimme matkalla koiran äidilleni hoitoon. Kun pääsimme Lohjalle minulta otettiin heti näytteitä ja lapsivesinäyte olikin positiivinen. Olo oli jotenkin todella epätodellinen, kun tajusin että nyt tämä todella on menoa, eikä synnäriltä lähdetä kotiin ilman vauvaa.

Tutkimushuoneessa aloitettiin jo antibiootin tiputtaminen suoneen, sillä tässä kohtaa lapsiveden menosta oli jo yli kaksitoista tuntia. Omat supistukset eivät edelleenkään olleet alkaneet, joten oli aika aloittaa synnytyksen käynnistys suun kautta otettavilla tableteilla. Onneksi Matias sai jäädä yöpymään synnärille, kun huoneeseeni ei silloin toistaiseksi ollut tulossa muita. Olin peloissani ja todella kovissa kivuissa. Seuraavana päivänä ei ollut tapahtunut vieläkään mitään edistystä, mutta kivut senkun kovenivat. Koitimme Matiaksen kanssa kävellä portaita ja ulkona synnytyksen edistämiseksi, joka sai aina hetkellisesti supistuksia aikaan. Aloin oksentelemaan muistaakseni toisena yönä vahvoista kipulääkkeistä, enkä ollut nukkunut silmäystäkään.

Oli sunnuntai aamu, kun kätilö tuli sanomaan ettei käynnistystä jatkettaisi. Tämä sai minut todella hämmentyneeksi ja vihaiseksi, en voinut ymmärtää miksi se yhtäkkiä keskeytettäisi ja jäätäisi seuraamaan tilannetta. Onneksi lääkäri tuli keskustelemaan kanssani ja käynnistystä luojan kiitos jatkettiin ihan isommilla annoksilla. Sunnuntai aamuna olo oli jo todella kaamea. Oksensin aamupalan ulos ja aloin voimaan erityisen pahoin. Supistukset ja kivut saivat minut jatkuvasti oksentamaan kaaressa. Koitin helpoittaa oloa tens-laitteella sekä lämpimällä suihkulla, jossa istuin jumppapallon päällä. Tässä kohtaa muistini on alkanut hämärtyä, enkä tiedä itse mitä oikein on tapahtunut. Kuulemani mukaan olen maannut suihkun lattialla oksennellen ja itkien, josta minut on viety synnytyssaliin.

Saliin päästyämme olinkin jo kaksi senttiä auki ja niin väsynyt valvotuista öistä, että kätilö oli vahvasti epiduraalin kannalla. Pelkäsin epiduraalia alusta asti aivan tolkuttomasti ja se oli kivunlievityksistä viimeisenä vaihtoehtona listallani. Olin kuullut sen olevan kuin taivaan lahja ja mutta myös sen olevan kivulias toimenpide. Itse en huomannut edes sen laittoa! Jännitin toimenpidettä tosin niin paljon, että meinasin pyörtyä. Vihdoin sain nukuttua ja kerättyä voimia tulevaan. Aikaa vain kului ja kului, eikä supistukset olleet vieläkään säännöllisiä. Päätettiin aloittaa oksitosiinin tiputtaminen suonensisäisesti, joka vihdoin alkoi vauhdittamaan synnytystä.

Yritin edistää avautumisvaihetta mahdollisimman paljon, johon paras keino itselläni oli jumppapallon päällä istuminen. Säännölliset supistukset alkoivat 23.00. Ilokaasu oli tässä vaiheessa paras ystäväni, josta todella sain helpotusta! Vihdoin kun tarkastimme kohdunsuun tilannetta olin auki 6cm. Avautumisvaihe jatkui tästä samaan tapaan, kunnes ennen viittä aamulla aloin tuntea painetta ja ponnistamisen tarvetta. Tarkistimme kohdunsuun tilanteen taas ja olinkin yhtäkkiä 9cm auki. Kätilö alkoi avittamaan kädellä kohdunsuun avautumista loppuun, jotta pääsisin ponnistamaan. 4.40 olin täysin auki ja olikin ponnistamisen aika. Vitsi miten hyvältä tässä kohtaa tuntui, kun tajusi loppusuoran häämöttävän!! Olin aivan varma aiemmin, että joutuisin vielä sektioon, kun mitään ei tapahtunut.

Ponnistusvaihe oli helpompi mitä olin ajatellut. Kuuntelin tarkasti kätilöiden ohjeita ja Matias tsemppasi vieressä pitäen kädestä kiinni. Alku tuntui melko turhauttavalta, sillä tuntui kuin vauva olisi vain jämähtänyt paikoilleen. Edistystä tapahtui kuitenkin kokoajan ja pian pystyinkin jo tunnustelemaan vauvan hiuksia. Kun vihdoin sain vauvan ponnistettua ulos kello 5.08, oli voittaja fiilis. En voi edes kuvailla miten upealta ja hyvältä se tuntui! Ensimmäinen lauseeni taisikin olla tämän jälkeen ”mä tein sen” 😀. Ponnistusvaihe kesti siis vain 28 minuuttia ja kokonaisuudessaan synnytys 5 tuntia 48 minuuttia joka on ensisynnyttäjälle mielestäni todella lyhyt aika!

Upea fiilis loppui lyhyeen, kun odotettua vauvan rääkäisyä ei kuulunutkaan ja vauva oli täysin veltto. Tätä kirjoittaessa menee edelleen kylmät väreet ja silmät meinaa kostua. Luulin synnyttäneeni kuolleen vauvan, enkä voi sanoin kuvailla sitä pelon, tuskan ja surun määrää. Näen vaan edessäni verilammikon ja velton vauvan, jota kiireesti yritettiin saada virkoamaan ja pulssia tunnusteltiin. Kysyinkin kätilöiltä onko vauva kuollut. Napanuora katkaistiin vauhdilla ja kätilö lähti kiireesti viemään vauvaa pois salista. Oli niin kova kiire, etten tiennyt mitä tapahtuu, mutta kätilöiden rauhallinen työskentely sai meidät kummatkin pysymään kuitenkin melko luottavaisin mielin. Jäin itse saliin paikkailtavaksi, kun Matias haettiin vauvan luokse virvoitteluhuoneeseen. Luojan kiitos kaikki oli hyvin❤️. Vauva oli säikähtänyt synnytystä niin paljon, ettei ymmärtänyt lähteä itse hengittämään. Tähän on varmasti vaikuttanut vauvan ennenaikaisuus.

Käynnistyspäivien sekä synnytyksen jälkeen olin niin väsynyt, ettei silmät meinanneet pysyä enää auki. Saimme saliin juhlaruoan ja pääsimme kilistelemään vauvan syntymän johdosta. Vauva oli tällä aikaa keskolassa ja pääsimme katsomaan häntä ensimmäistä kertaa yhdentoista aikaan aamulla. Hänellä oli ollut ensimmäiset neljä tuntia lisähappi käytössä ja lisäksi seuraavan päivän ajan vielä nenämahaletku. Pieni pääsikin jo synnytyksestä seuraavana päivänä meidän kanssa perhehuoneeseen.

10.8.2020 / 5.08 / 2860g / 46cm

Ennen kuin olit pieni alku vatsassani, olit suuri unelma, josta pelkäsin edes haaveilla. Ennen kuin synnyit kuljimme yhteistä matkaa 37 viikkoa luoden yhteyden ja rakkauden toisiimme. Taistelimme yhdessä synnytyksen läpi ja nyt olet täällä -meidän ainutlaatuinen poikamme. En voisi olla onnellisempi ja kiitollisempi tästä kaikesta mitä ollaan saatu. Paras palkinto mitä voi saada! Tätä tunnetta ei voi ikinä pukea sanoiksi❤️.

ps. vaikka käynnistysvaihe oli itselleni vaikea ja itse synnytyksen loppu päättyi kamalasti, niin synnytys oli silti mielestäni jopa todella voimaannuttava. Upeaa miten tällaisen pääsi kokemaan vaikeista hetkistä huolimatta onnistuneesti! Haluaisin vielä lopuksi sanoa etenkin ensisynnyttäjille, että luottakaa itseenne ja vaikka tuntuisi, ettei voimat enää riitä ja kipu on sietämätöntä, niin pystytte siihen ❤️. Jokainen kipu ja voimakas supistus on lähempänä pienen syntymää, kerätkää siitä ajatuksesta mahdollisimman paljon energiaa ponnistusvaiheessakin vaikka usko alkaisi loppua!

-Iida

35 päivää jäljellä

Tänään raskautta on jäljellä 35 päivää ja virallinen äitiyslomani alkoi! Töissähän en ole nyt muutenkaan ollut henkilökohtaisista syistä, joten olen saanut tietyllä tapaa lomailla jo pidempään. Tämä on ollut itselle todellinen pelastus raskauden aikana, koska lepääminen päivien aikaan on ollut tietty helpompaa. Äitiysloman ensimmäinen päiväni alkoi uuden äitikaverin kanssa lounastamalla, kun kävimme syömässä Turun Kembuz cafessa.

Oli ihanaa päästä vaihtamaan kuulumisia ja höpöttelemään kunnolla, ennen kuin meidän vauvat on syntynyt❤️. Seuraavaksi treffataankin varmaan jo vauvat mukana. Ihan hullua!!❤️ Tänään myös Matiaksella alkaa loma ja sen kunniaksi käydään nauttimassa kesäillasta Naantalissa. Suunnitelmissa olisi käydä vanhan kaupungin Amandis -kahvilassa herkuttelemassa vohveliannokset, joita olen himoinnut niiin pitkään!

Kävin eilen Lohjan synnärillä lääkärin vastaanotolla, jossa vauvan tämän hetkiseksi painoarvioksi annettiin 2363 g. Hän kasvaa hieman keskikäyrän alapuolella, mutta ei onneksi paljoa. Menin käynnille perustarkastuksen lisäksi myös kovien kipujen ja supistelujen vuoksi. Nämä ovatkin vallannut arjen nyt lähes kokonaan, enkä pysty juurikaan mitään enää tekemään. Keskustelimme käynnillä käynnistysmahdollisuudesta, sillä kipujeni takana on muun muassa perussairauteni, jotka vaatisivat hoitomuotoja, joita ei voida raskauden aikana toteuttaa. Kohdunkaulaa oli edelleen hyvin jäljellä, mutta pientä avautumista oli alkanut tapahtua eikä kyllä ihme, sillä tuntemukset onkin ollut sen mukaiset 😀.

Tänään sain tiedon lääkäriltä käynnistyksestä, joka toteutetaan viimeistään rv39 (38+0), sillä vauva ei tarvitsisi tässä kohtaa kuitenkaan erityisiä hoitotoimenpiteitä ja oma terveys on monestakin syystä jo todella huono. Toki vointi tuntuu varmasti entistä huonommalta ja väsyneeltä, kun en saa enää nukuttua kipujen vuoksi, mutta onneksi ollaan jo todella loppusuoralla. Meidän pienestä tuleekin siis todennäköisesti elokuinen! Otan lähiaikoina myös kohdunkaulan kypsyttämisen avuksi vyöhyketerapian, jossa aktivoidaan tiettyjä kehon pisteitä. Innolla odotan saadaanko tällä pikkuhiljaa edistymistä aikaan, ettei tarvitsisi aloittaa käynnistystä lääketieteellisin keinoin. Olisi mukavaa saada synnytys käyntiin luonnollisemmin, jotta ei tuotettaisi lisäkipua erilaisilla käynnistysmenetelmillä.

Olen suunnitellut nyt jättäväni blogin pääosin tässä kohtaa pienelle tauolle. Ehkä tulen vielä kirjoittelemaan ennen synnytystä tänne joitain kuulumisia vointini mukaan. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että keho alkaa todella vaatimaan lepoa, eikä ajatus virtaa enää yhtään samalla tavalla 😀. En kuitenkaan pidä mitään täys sometaukoa, sillä tämä on itelle niin mieluista hommaa, mutta tässä vaiheessa raskautta entistä rennommalla otteella! Nyt on luvattu hetkeksi taas niin hyvää säätä, että kelpaakin lomailla ja rentoutua!

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua just sulle siellä ruudun toisella puolella ❤️. Palaan blogin puolelle viimeistään, kun ollaan päästy kunnolla kotiutumaan vauvan kanssa ❤️.

Kuvat: ellitoivonen.net

-Iida

Synnytysajatuksia ja pelkopoli

Olen pidempään jo odottanut, että pääsen tämän postauksen pariin, sillä aiheena synnytys on aina kiinnostanut minua paljon. Fiilikset olivat pitkään melko hatarat tulevan synnytyksen suhteen. Tuli hetkiä, kun mietin miten meidät on luotu tähän, miten kaunis ja voimaannuttava synnytys voi olla ja miten vahvoja olemmekaan, kun pystymme moiseen. Toisinaan taas tuntui, että tipahdan vahvasti pelkojen vietäväksi…

Kaikki raskauden aikaiset ongelmat, korona, hirvittävät synnytyskertomukset mm. läheisten pahemmin epäonnistuneet synnykset ja edellinen kivulias keskenmeno saivat mut pelkäämään synnytystä jotenkin ihan kauheasti. Pelkojen vuoksi pääsin toivomaani synnytyssairaalaan Lohjalle pelkopolille keskustelemaan kätilön kanssa tuntemuksista, kivunlievityksistä ja itse synnytyksen etenemisestä. Olo oli tosi helpottunut, kun kuulin muutama viikko sitten pääseväni sinne jo nyt raskausviikon 25 aikana!! Pelkopoli tuntui juuri oikealta vaihtoehdolta, kun koronan vuoksi erilaiset valmennuksetkin on peruttu.

Suunnattiin tänään kohti Lohjaa pelkopolille ja siellä käynti auttoi todella paljon pelkoihini, ja sanoisin, että nyt olo on jopa todella luottavainen ja varma tulevan kannalta. Kätilö kertoi synnytyksen kivunlievitysvaihtoehdoista minulle hyvin kattavasti ja sain vastauksen kaikkiin askarruttaviin kysymyksiin.Oli helpottavaa nähdä minne tulemme sitten h-hetkellä, ettei paikka ole aivan vieras.

Ette ehkä ikinä usko, mutta kaikesta huolimatta olen päättänyt ehkä ryhtyä johonkin ihan hulluun; pyrin nimittäin luomusynnytykseen! Aion siis yrittää parhaani mukaan synnytystä luonnollisin kivunlievityksin ja ilokaasu olisi ehkäpä lääkkeellisistä kivunlievityksistä sellainen, jota haluaisin koittaa voimakkaiden kipupiikkien aikana. En kuitenkaan lyö näitä ajatuksia ”lukkoon”, koska harvemmin synnytys menee kuitenkaan juuri niin kuin on ajatellut.

Olen koittanut nyt mahdollisimman paljon imeä tietoa eri suunnista ja opetella synnytykseen liittyviä asioita, koska hyvin valmistautuminen lisää omaa luottamusta synnytykseen, rauhoittaa mieltä ja synnytyksen odottamista. Varmasti synnytyksen aikana on myös helpompi näiden pohjalta tehdä päätöksiä ja mahdollisesti luopua joistain jo aiemmin tehdyistä päätöksistä. Koen tulevan synnytyksen kannalta tärkeänä hengitysharjoituksia ja rauhallisena pysymistä mm. erilaisten kehollisten liikkeiden avulla. Toivon, että voisin synnyttäessä ajatella niin, että supistuksia tulee ja ne sattuu ihan hirveän kovin, mutta silti jokainen niistä tekee tärkeää työtä tuoden meidän pientä lähemmäksi.

Totta kai menen kaikessa silloin fiilispohjalta ja kuuntelen myös kätilön suosituksia, mutta parhaillaan tämä kaikki edellä mainittu tuntuu kaikkista eniten siltä omalta, vaikken voikaan todellisuudessa vielä tietää mitä synnytys on. Lääkkeellisillä kivunlievityksilläkin kuitenkin on ne omat varjopuolensa, joista ei aina ehkä ihan mainitakaan niin paljoa hyvien rinnalla. Uskon myös sen auttavan oloani, kun tiedän, että Matias on tukena hetkessä ja harjotellaankin hänen kanssa jo etukäteen muutamia juttuja, joissa hän voi auttaa synnytyskipujen lievittämiseksi. Ammattilaiset on myös tukena ja turvana tsemppaamassa niilläkin hetkillä, kun oma hallinnantunne tuntuu katoavan.

Tästä siis luottavaisemmin mielin eteenpäin ja koitan pitää pään ylhäällä loppuun asti! Onneksi on vielä aikaa valmistautua lisää tulevaan ja Lohjalle on tulossa ainakin yksi käynti ensi kuun aikana.

-Iida

Vieritä ylös