Miksi nuorena vanhemmaksi?

Mulle on ollut aina selvää, että haluan päälle parikymppisenä äidiksi. Tottakai tämän on mahdollistanut pitkä parisuhde. Ehkä iän puolesta tai jostain muusta syystä olen kohdannut ihmetteleviä katseita, hämmennystä somessa miten nuori olenkaan ja mulle ehkä se ärsyttävin juttu on ollut se miten aikuiset antavat hirveästi neuvoja lapsen hoitoon siihen sävyyn, kuin olisin lapsi. Paljon on tullut kuultua myös siitä, miten me ollaan Matiaksen kanssa nyt menetetty nuoruus, bileet ja seikkailu. Voin heti sanoa, että ei muuten pidä paikkaansa.

Koen, että lapsi on mahdollistanut elämässä paljon siis todella paljon! Olen saanut paljon oppia, olen kokenut olevani nyt juuri siinä paikassa tässä maailmassa, kun haluan olla. Tästä olen aina haaveilut. Mikään ei ole yhtä opettavaista, kun vanhemmuus. Fransin myötä ainakin mulla elämä ikään kuin vasta alkoi. Olen saanut ihan mahtavia ystäviä ja kavereita ympärille äitipiireistä. En ole ollut koskaan näin onnellinen, kun oman lapsen saatua.

Ehkä monikin voisi ajatella ettei meillä ole enää niitä sarja hetkiä, road trippejä, seikkailunhalua, intiimejä hetkiä, vapautta ym.. Nämä ovat kuitenkin hyvinkin arjessamme mukana päivittäin. Käydään edelleen rennosti road tripeillä, eikä ne ole muuttunut, kuin ajallisesti pysähtelyiden vuoksi. Välillä ruokitaan Fransia ja jatketaan taas matkaa ja hänkin on tuntunut nauttivan seikkailusta! Toki me ollaan myös opetettu syntymästä asti Frans meidän menevään arkeen.

Tottakai sitä pelkäsi tai jännitti, menettääkö lapsen myötä paljon. Ottaako se enemmän, kuin antaa. Haasteista huolimatta ainoa asia mikä muuttui paljon on ollut ehkä se oman ajan käyttäminen. On pakko priorisoida asioita ja pysyä aikataulujen päällä jaksottamalla tekemistä, se ei ole kuitenkaan ollut ongelma. Ennemminkin sanoisin, että vanhemmuus on opettanut lujahermoisuutta, muodostanut säännöllisen päivärytmin ja opettanut eri tavalla pitämään itsestä parempaa huolta.

Ennen kaikkea olen oppinut äitiydestä armollisuutta. Alkuun tuntui pahalta sanoa jo ennen äitiyttä matkassa mukana olleille kavereille, etten ehdi seuraavana päivänä soittelemaan tai aina näkemään. Voin suoraan sanoa menettäneeni kavereita. Osasin kuitenkin odottaa tätä ja tää kertoo mulle vain sen, ettei he ollut aitoja. Mulle jäi ainoastaan yksi kaveri heistä ja hänkin muutti kauemmas. Ollaan silti melko paljon yhteyksissä ja on ollut ihanaa huomata miten välimatkakaan ei ole vaikuttanut meihin ja on saanut ymmärrystä ettei aina vain jaksa tai ehdi panostamaan niin paljon.

Hullua miettiä miten Fransin muuttaessa myöhemmin kotoota pois me ollaan Matiaksen kanssa noin nelikymppisiä, jolloin edelleen elämää on vielä huimasti jäljellä! Voi jopa olla, että silloin kavereille on pari vuotta takaperin syntynyt esikoinen, kun me ehkä seikkaillaan kaksistaan ulkomailla. Nuoren vanhemmuuden plussana on myös oma jaksaminen. Nuori keho sietää paljon paremmin valvomista, heräilyjä ja jatkuvaa toimintaa arjessa. En lähde yleistämään, etteikö vanhemmat voisi jaksaa tätä kaikkea yhtä hyvin. Koen kuitenkin tämän olevan etuna.

Frans on saanut meidän välejä Matiaksen kanssa läheisimmiksi ja rakkauden täyteisimmiksi. Ajoittain huonosti nukutut yöt verottaa luonnollisesti myös parisuhdetta, mutta nämä on onneksi vain vaiheita. Kaiken kaikkiaan en voisi olla ikinä onnellisempi lapsen saannista tai korostaa liikaa sitä miten tämä oikeesti antaa niin uskomattoman paljon. Vaikka parisuhteessa olisi ollut syystä tai toisesta haasteita ja kaikki sanoisivat ettei siihen tilanteeseen voi hankkia lasta, niin meillä ainakin vanhat haasteet ovat takana päin. Frans jopa pelasti ne rypyt rakkaudesta, joita oli.

Jos sielä ruudun toisella puolella on nuoria lukemassa tätä niin olkaa rohkeita, antakaa perhe-elämälle yhdessä mahdollisuus jo nuorellakin iällä, jos siltä tuntuu. Älkää lukeko kaikkia nettipalstoja, mitä huonoa perhe-elämä tuo mukanaan vaan keskittykää vielä enemmän siihen kaikkeen positiiviseen ja hyvään. Se miten on mennyt muilla ei missään nimessä tarkoita, että niin menisi myös teillä. Jokainen vauva on erilainen ja tiiminä kumppanin kanssa voi selvitä melkein mistä vaan!

Loppuun haluan muistuttaa vielä yhdellä ärsyttävän kliseisellä asialla. Puhukaa, puhukaa, puhukaa ja jakakaa arjen työt 50/50. Kun vauvavuonnakin puhuu puolison kanssa ihan kaikesta mitä mielen päällä on olo helpottuu ihan oikeasti tällöin enemmän, kuin koskaan ja ratkaisuita löytää jopa nopeammin.

Ihanaa viikkoa teille!
-Iida