vauvan ensimmäinen joulu

Ensimmäinen joulu perheenä

Ensimmäinen joulu perheenä on nyt takana ja vitsi miten ihanaa olikin viettää tätä oman lapsen seurassa! Jouluaattoaamuna leikittiin, syötiin riisipuuroa, juotiin jouluiset kahvit ja otettiin muutamat kuvat. Aloitettiin päivä siis hyvinkin rennoissa merkeissä. Päätettiin lähteä ihailemaan joulutunnelmaa Naantalin vanhaan kaupunkiin ja jälleen kerran oli uskomaton fiilis miten Naantalissa voikin olla aina niin mieletön tunnelma. Pohdiskelinkin, että etenkin jouluna olisi todella hienoa saada asua puutalossa. Eihän sitä tunnelmaa ja lämpöä vaan voita mikään.

Päiväkävelyltä suunnattiin takaisin kotia kohti ja valmisteltiin joulukattaus ruokailua varten. Tänä vuonna jouluruoat onnistuivat erityisen hyvin ja niitä tulikin herkuteltua kunnolla. Katselin somesta miten monilla oli erilaisia joulujälkkäreitä ja konvehteja, mutta en vieläkään innostunut näistä itse. Mä oon varmaan ikuisesti se, joka on enemmän suolaisten ruokien perään (jos raskausaikaa ei lasketa 😅). Ruokailun jälkeen Frans pääsi avaamaan omia lahjojaan ja me sitten myöhemmin, kun hän meni unille.

En voi sanoin kuvailla miten suloista oli nähdä hänet tutkimassa paketteja ja niistä paljastuvia uusia leluja! Päiväunet oli jäänyt vähäisiksi koko päivän mitalta, joten pieni hymypoikamme oli hiukan kaudoksissa. Selkästi väsymyksestä huolimatta lahjoista löytyi ne hänen suosikkinsa joista oli innoissaan. Ykkösiksi nousivat kummisedän antama helisevä Miffy-pupu ja meidän antama soiva auton ratti. Tää ääniä pitävä auton ratti oli kyllä ihan huippu ostos.

Jouluaatosta tuli kuvattua itseasiassa videomateriaaliakin ja Matias editoikin jossain vaiheessa niistä Fransin ensimmäisestä joulusta videon. Harmi, ettei videolle saatu hänen iloisimpia hetkiä joita näyttää meille useasti päivien aikana. Väsymys ja vatsan ongelmat taisi kadottaa hänen joulufiilistä. Meillä on edelleen ollut suuret haasteet jo kuukauden mittaisen jatkuvan ripulin, oksentelun ja atopian suhteen. Näiden vuoksi myös päiväunet ovat muuttuneet täysin olemattomiksi, yöt menneet heikommin ja jouduimmekin miettimään lähdemmekö joulupäivänä edes käymään mun äidin luona.

Omat voimavarat ovat todella lopussa ja varmasti Fransinkin. Onneksi päädyimme kuitenkin lähteä mammalaan, jossa myös Fransin kummitäti oli odottamassa. Tää joulu oli ehdottomasti parhain mitä on ollut, niin spesiaali ja odotettu! Ehkä ensi vuonna päästään lähtemään perinteiseen tapaan Lappeenrantaan isovanhempieni luokse. Unelmoin myös jos ensi vuonna lähtisi pohjoiseen joulun aikoihin. Voisi vihdoin saada myös lumisen joulun 😀. Tästä kohti uutta vuotta 2021! Toivottavasti sulla oli myös hyvä joulu 🎄.

-Iida

Viimehetken joululahjavinkit vauvalle

Fransin myötä vauvan joululahjaideat ovat tulleet hyvinkin ajankohtaiseksi aiheeksi, kun monet kyselevät pienen joululahjatoiveita. Ideat on useimmilla hukassa tai vaihtoehtoisesti taloudesta löytyykin jo monenlaisia tuotteita ja tarvikkeita. Päätinkin listata muutamia joululahjaideoita perheen pienimmille, joista myös useammat ovatkin olleet meidän lemppareita.

Ruokailuvälineet
Meillä on hankittuna jo valmiiksi Liewoodin silikoniset ruokailuvälineet, jotka ovat päässeet käyttöön muutamaan kertaan aiemmin, kunnes vaikeiden allergioiden vuoksi jouduimme vielä viivästyttämään kiinteiden aloitusta. Me ollaan tykätty todella paljon näistä astioista mm. laadukkuuden ja helpon puhdistuksen vuoksi. Plussana tietty niiden kaunis ulkonäkö. Toki muilla merkeilläkin on varsin hyviä vaihtoehtoja!

Pussilakanasetti
Näille on aina käyttöä ja niitä onkin hyvä olla muutamat. Meillä on jouduttu vaihtamaan lakanoita useammin runsaamman pulauttelun vuoksi, jonka myötä on hyvä olla varalakanoita. Meidän yhdet lempparit on ollut Garbo & Friends merkiltä.

Kylpypyyhe
Kylpyhetkiin hupullinen kylpypyyhe on kiva lahjaidea vaikka perheestä löytyisikin jo sellainen. Näitä löytyykin monilta merkeiltä ja ovat super suloisia! Meiltä löytyy Newbie-kylpypyyhe, mutta myös näissä olen ihaillut Liewoodin pyyhkeitä.

Vaippoja
Hieman tylsän kuuloinen lahja, mutta erityisen tarpeellinen!

Lahjakortti osteopaatille, vauvahierontaan tai vaateliikkeeseen
Lahjakortti on helppo ja käytännöllinen vaihtoehto niillekin kenellä on jo kaikkea. Me ollaan käyty Fransin kanssa osteopaatilla ja siitä on ollut todella iso apu jumeihin ja vatsavaivoihin. Olen kuullut myös vauvahieronnan olevan avuksi. Osa on hyvinkin tarkkoja siitä mitä vauvalle pukee päälle ja heille suosittelisinkin ostamaan ennemmin suosikkiliikkeeseen lahjakortin, kuin seuraavan koon vaatteiden ostamista itse.

White noise-, tai Pink noise-kaiutin
Meidän must have -tuote on ollut Hushh-white noise kaiutin sekä Whisbird-kaiutin. Tässä on huippu hyvä lahjaidea huonounisemmalle vauvalle. Hushh-kaiuttimen etuna on ladattava akku ja jatkuva kohina, kun taas Whisbird toimii paristoilla ja soi 40min putkeen. Hushh-kaiutin mahtuu myös pieneen tilaan mukaan.

Kävelykärry
Muutaman kuukauden vanhalle vauvalle voisi olla jo tarpeen ostaa kävelykärry tukemaan kävelyn opettelua. Meillä ei vielä ole itsellä näitä, mutta pian se tuleekin ajankohtaiseksi.

Kirjat, purulelut ja aktiviteettilelut
Leluille on aina käyttöä ja niitä on mun mielestä super kiva saada lahjaksi! Kovakantiset kirjat tai vaihtoehtoisesti pehmeät kangaskirjat tulevat varmasti monilla tarpeeseen jo muutaman kuukauden iässä. Pakko myöntää, että meillä ei ole vieläkään pienelle vauvalle sopivaa kirjaa😅. Purulelut ja aktiviteettilelut ovat olleet ihan parhaita.

Meillä tehdään nyt jo hampaita joten jäädytettävät purulelut ovat kovassa käytössä. Aktiviteettilelut ovat ainakin Fransin lemppareita. Meiltä löytyy Done by deer-aktiviteettipeili, joka on ollut pikkukyläilijöidenkin suosiossa. Joululahjapaketissa odottakiin saman merkin aktiviteettityyny niskan kannattelun treenaamiseen. Leikkipuhelimet ja kaukosäätimet ovat varmasti monen toivelistalla 😀. Meillä ollaan nyt jo ihan ”puhelinriippuvaisia” ja pikkuherran oma puhelin tulisikin tarpeeseen.

Yövalaisin
Meillä on ollut alusta asti käytössä pieni lapselle turvallinen yövalaisin. Se on ollut kätevä yösyötöissä, kun ei tarvitse laittaa aina omaa yövaloa päälle. Toimii myös vaipanvaihdoissa, niin vauva ei herää kunnolla valojen loisteeseen. Silikoniset on ollut meidän lemppareita. Näitä saa mm. Ikeasta, Tokmannilta ja Liewoodilta.

Vauvauinti tai jokin muu yhteinen harrastus
Arki on kiireistä ja väsyttävää, eikä useinkaan tunnu olevan aikaa selailla erilaisia harrastuvaihtoehtoja joita voisi toteuttaa vauvan kanssa yhdessä. Monille voisikin olla avuksi jos saisi lahjana valmiiksi maksetun ja varatun vauvaunnin, vauvajoogan tai muun vastaavan yhteisen puuhan.

Rahaa lapsen tilille tai osakkeita
Joidenkin mielestä tylsä lahja, mutta niin super tärkeä asia. Lapsi saisi hieman omaa pesämunaa esimerkiksi koulua varten, autoon, matkailuun tai vaikkapa ensi asuntoon.

Toivottavasti löysit näistä ideaa itsellesi tai läheiselle ❤️

-Iida

Vieritä ylös